Inside my head = totaalinen kaaos

Musiikki. En vaihtaisi sitä pois vaikka pääsisin eroon kaikesta pahasta.
Musiikki on uskomatonta. Rakastan sitä tunnetta, kun kylmät väreet menevät koko kehon läpi kun kuulee jotain kaunista. Tähän kategoriaan menevät myös monet muut kokemani asiat.
Rakastan sitä tunnetta..
Kun laittaa kuulokkeet korviin ja ei tiedä edes mitä haluaa kuunnella.
Kun menee metsään, jokainen aisti tuntee sen kauniin luonnon tuoksun, äänet, tuulen kasvoilla ja rauhan.
Kun avaa suun ja alkaa laulaa, tuntuu kuin kaikki paha olo alkaisi pikkuhiljaa purkautua.
Kun laskee kaloreita jollakin sovelluksella ja huomaa miten ne menevät alle kulutuksen vaikka ei syönyt suunnitelman mukaan.
Kun ottaa kynän käteen ja kirjoittaa paperille kaiken, tyhmimmätkin asiat.
Kun astuu vaa'alle, ja se luku ei ahdista sillä kertaa niin paljoa.
Kun piirtää ahdistusmörön pois mielestä paperille.
Kun katsoo tärkeää ihmistä ja saa katsekontaktin joka tuntuu merkitykselliseltä.
Kun on onnellinen sen pienenkin hetken.
Kun saa välittää.

Muutun aina totaalisesti zombiksi, kun avaan bloggerin. Mitäs sitä kirjottais..
Paino seilaa monella kilolla viikottain. Vituttavaa ja ahdistavaa. Mitat ei muutu juuri mihinkään, +/- 0.5cm reisistä ja vyötäröltä.
Tänään söin "terveellisesti" vaikka söin suklaata ja koitin olla energinen. Se onnistuikin aamupuuron voimin, vaikka se kummallinen köntti vettä ja kaurahiutaleita mahan pohjalla meinasi ahdistaa. En varmaan ikinä totu syömään aamupalaa.
Sain myös raahattua itseni lenkille, vaikka eihän juoksemisesta tullut mitään, lunta vielä sen verran ja vettä joka paikassa. Jos olisin juossut, olisin varmaan lentänyt suoraan ojanpohjalle märät lenkkarit jalassa.
Mulla vähän jännittää tulevat isoskoulutus hommelit. Musta tuntuu, että niiden aikana tulee tapahtumaan edistystä asiaan jos toiseenkin. Ja en tiedä edes mitä mieltä olen. Toisaalta kiva pieni jännitys kutkuttaa vatsan pohjalla ja toisaalta ajattelen liikaa ihan paniikissa ja pelkään. Vihaan itseäni tämän takia.

Stone on my tongue

Siitä postauksesta
Ei tullut
Yhtään
Vitun
MITÄÄN.
Torstai-iltana kyllästyin elämään, otin äidin viinapullon kaapista ja pari purkkia pillereitä pyörimään. Siinähän se ilta sitten meni, samalla kun viinat ja lääkkeet alas kurkusta. Vieläkin paha olo, taisin käydä lähellä tarpeeksi isoa määrää ja samalla ah niin ihanaa kuolemaa. Taas. Perjantaina piti mennä kouluun.
Enhän voi tuottaa pettymystä, olenhan niin täydellinen niinkuin mun aina pitääkin olla.
Nukahtelin tunnilla, kävelin päänmäärättömästi ja naureskelin esimerkiksi lumisateelle ja vaatekaapille sekä huusin ja nauroin peilille. Suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja varmaan siansaksaksikin. Ja sama oksettava olo seuraa vieläkin, jokapaikkaan sattuu. Mun keho selvästi on vahvempi mitä luulin, mutta se joutuu näkemään suurta vaivaa saadakseen kaiken sen paskan ulos.
Huomenna lähden jonnekin koko päiväksi.
Kamala pakokauhu kokoajan.
En tunne oloani itsekseni täällä, tässä talossa enkä tässä kehossa.
En osaa  oikein selittää, mutta tuntuu, että tämä kuori jota minuksi kutsutaan ei ole oma. Edes tämä mieli ei ole oma. Väärässä paikassa. Ei koti.
Ja välillä, välillä ei tunnu miltään.
Tuntuu vähemmän kuin tyhjyys, vähemmän kuin välinpitämättömyys. Tuntuu vähemmän kuin tunnottomuus.
Mikä minä olen?

..

Sä aina sanoit mulle "Onnee matkaan!"
Nyt on mun vuoro kai toivottaa sulle samoin.

A final song, a last request

A perfect chapter laid to rest

Now and then I try to find a place in my mind

Where you can stay

You can stay awake forever

How do I live without the ones I love?

Time still turns the pages of the book it's burned

Place and time always on my mind

I have so much to say but you're so far away

So Far Away - Avenged Sevenfold

One by one

Only the Good die young

They're only flyin' too close to the sun

We'll remember -

Forever...

And now the party must be over

I guess we'll never understand

The sense of your leaving

Was in the way it was planned

No-One But You - Queen

Toivon niin paljon, että olisit elossa sittenkin. En anna toivoa ihan vielä. 

En selviä ilman sua. 

Oothan vielä siellä?

Sua tarvittaisiin täällä, mulla on kamala ikävä.

Btw.. se erikoisempi postaus on vielä vähän vaiheessa. 

There is a beast in my heart

Lisäsimpäs kyselyn tuohon vasemmalle, vastailkaahan siihen! 
Postaustahtini alkaa pikkuhiljaa hidastua, ihan sen takia että ei ole mitään uutta ja tunnen toistavani itseäni vähän turhankin paljon.. :D Eli nyt TE saatte päättää 100./101. postauksen aiheen ja mikä ettei siitäkin eteenpäin.
 Kirjoitan tätä blogia teille, toki myös itselleni, mutta te saatte sanoa mielipiteenne milloin vain! Näppäimistö sauhuamaan ja kommenttiboksiin kommentteja ja ideoita. Vain mielikuvitus rajana, mutta henkilöllisyyttäni en ainakaan vielä paljasta.
Toteuttelen näitä ideoita sitten pitkin kevättä! (Jos niitä tulee)

Sitten kuulumisia.
Viiltely on jäänyt hetkeksi, koska se aiheuttaa enemmän turhautumista kun tunnen olevani huono siinäkin. Eli ei tunnu edes hyödylliseltä.

Tänään söin ihan liikaa, muuten alkaa mennä paremmin ja tänään katkaisinkin melko pitkän tahalleen oksentamattomuus putken.
Olen aloittanut juoksemisen uudestaan ja jos tie on liian liukas niin sukset jalkaan ja ladulle. Rakastan! <3

Löysin jostain positiivisemman minäni ja olen koittanut jaksaa touhuta vähän enemmän, ehkä loma tekee tosiaankin hyvää välillä. Saatan piirtää ja ommella ihan haltioissani päivät.
Myös Sims 2 kuuluu päivittäiseen arkeen nyt loman ansiosta, rakastuin täysin uudestaan..!
Ja tietysti musiikkia 24/7 ja sekavia bandom-kohtauksia kiitos söpöjen kuvien.

Tulipas pitkästä aikaa melko pitkä teksti, tähän on varmaan hyvä jo lopettaa.. kohta.
Huomenna lähden taas pikku reissuun, saatan postailla joko siellä tai sitten kotiin päästessäni. En mene kauas, mutta tästä matkasta on tulossa mielenkiintoinen!
Voimia ja ihanaa loppuviikkoa kaikille jos en satu postailemaan enää tälle viikolle!♡

Oon liian iso ja painava olemaan onnellinen ja kaunis.
Niin minä ajattelen. Moni varmasti on eri mieltä, moni varmasti ajattelee, että laihuus ei tuo onnea. Mutta oon etsinyt jo kaikkialta.
Ja en pysty syömään, oksettaa kun tiedän saavani lisää kaloreita kehoon. En tiedä pitäisikö itkeä vai hyppiä onnesta. Koska en pysty muuhunkaan enää.
Juoksin tänään päälle 5 kilometriä. Huomenna hiihdän. Nyt ei ole varaa lihoa tai en pysty menemään kouluun.
Haluan vain laihtua, pudottaa painoa ja olla pieni. Kerrankin se pienin, silloin ehkä saisin levätä.