Haluan taas niiiin kovasti kirjoittaa..
Mutta kun ei ole mitään hienoa ja uutta ja kiinnostavaa.
Oon tosi "iloinen" taas. Ja tosi surullinen.
Hymyilen automaattisesti ja tunnen palan kurkussa, haluaisin niin kovasti itkeä.
Huomasin etten voi enää edes olla samassa kerroksessa isän kanssa. Sydämmen pohjasta vihaaminen oikeasti tuntuu sydämmessä. Se ihminen saa veren kiehumaan sekunnin sadasosassa.
Vihaan vihaan vihaan.

Paasto menee kuin pitääkin. Osaan huijata nykyään paljon paremmin.
Meinasin pyörtyä vessaan toisaalta. Rasittavaa että pitää olla näin herkästi pyörtyvä. En edes päässyt ylös vähään aikaan ja konttailin siinä sitten ympäriinsä.
Huomenna pitäisi lähteä erääseen kaupunkiin ostoksille.
Roskaruokaa ei voi välttää, pitää tehdä jo valmiiksi suunnitelma mihin ne piilotan.

Sain haasteen, teen sen sitten kun jaksan. Laiska kun olen.
Kiitos kuitenkin haasteesta eksynyt!