Kuulen miten kaverit puhuu onnellisina pojista ja hiusten latvoja parantavista suihkeista. Mä vaan hymyilen takaisin ja vastaan korkeintaan lyhyesti ja hiljaa. Välillä otan itseäni niskasta kiinni ja puhun paljon ja nauran ääneen. Parempaan en vaan enää pysty, vaikka välillä kyllä oonkin hetken tässä maailmassa ja ihan oikeasti iloinen. Mutta en ehkä haluaisi niitäkään hetkiä, niiden jälkeen itkettää.
Mua pyydetään sinne ja tänne, eikä kiinnosta mennä minnekkään. Illat istun kotona ja opiskelen tai treenaan
Maailman kamalin asia on pakkosyöminen. Taidan sitten lopettaa koulussa syömisen huomisesta lähtien. Ehkä tiistaisin ja keskiviikkoisin käyn kavereiden mieliksi.
En jaksa enää välittää, en kuitenkaan voi peittää sitä ikuisuuksiin. Ihan sama jos ne taas alkaa puhua paskaa kun en syö.
En jaksa.
Ei edes huvita kuunnella kun Mustasukka ilmoittaa eksän istuneen siellä ja siellä sen ja sen tytön kanssa kahvilla. Ei jaksais enää vähempää kiinnostaa!
Ei jaksais vähempää enää kiinnostaa mikään mikä liittyy ihmisiin ja sosiaalisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti