I feel heavy.

En oikeasti enää välitä mitä tapahtuu. Ajattelen kokoajan kaloreita ja muuta, se ei häiritse. Mutta minua ahdistaa tosi paljon jos en saa viiltää. Suunnittelen itsemurhaa koko päivän, haaveilen monista uusista erillaisista tavoista tappaa itseni. Ajan ihmisiä pois läheltäni tarkoituksella, koska tiedän, että isäni luoma pikkuhirviö rellestää pääni sisällä ja tulee satuttamaan kaikkia. Minä todella uskon tuohon hirviöön. Sen lisäksi korvaani joka hetki kuiskuttelee luurankoystäväni alipaino, siksi minä sitä kutsun. Se kutsuu minua leikkiin, olen kyllästynyt elämään ja lähden aina mukaan. Rajut leikit ovat aina hauskimpia.
Ihana kylmyyden tunne valtaa minut kokonaan ja minä tärisen. Ja minä rakastan sitä. Rakastan kuinka saan joka päivä kokeilla menevätkö sormeni viimein jonkin ruumiinosan ympäri ja kuinka vaaka määrittelee onko päivästä tulossa hyvä vai huono. Rakastan kuinka peilistä katsoessa voin katseella leikata kaiken ylimääräisen pois. Rakastan kipua vatsanpohjalla syömättömyyden jälkeen. Tunnen että minulla on tärkeä tehtävä.
Vasta ajattelin, että paranisiko elämä jos haen hoitoa. Ei paranisi, minä en halua parantua missään suhteessa. Haluan vain olla pieni ja kevyt, ihan sama vaikka onneton, mutta täydellinen.

I want out from under

This confining skin

That I so reluc-tantly live in.

My worth is measured solely

According to the scale.

I am heavy, but I feel frail.

And it's alright

I'm alright