I thought it was a bird but it was just a paper bag

Mulla on ikävä. En tiedä mitä tai ketä. Mulla on vain ihan järjetön ikävä jotain. Tai sitten minulla on niin ikävä kaikkea,  että en enää osaa erotella tätä ikävää. Tai sitten vaan luulen tätä ikäväksi.
Tai en oikein tiedä luulenko edes mitään. Se on varmaa että en tiedä enää mistään mitään.
Ja sen että tässä ei ole järkeä..
En osaa enää edes surra oikeiden asioiden takia.
Ei enää surua. Vain vihaa, väsymystä ja tunteettomuutta sillä välin kun odottelen taas uutta ahdistus/surullisuusaaltoa. Silloin kaivan jälleen terän esiin ja päästän luovuuden valloilleen. Ehkä taas lääkkeetkin pääsee käyttöön. Ehkä jopa pääsen tällä kertaa pois. Sairaala tai helvetti, aivan sama, kunhan vaan pois.
Mutta nyt vaan hymy kasvoille ja suljen silmät maailmalle. Esitän jotain toista ihmistä. Jotain iloista ja tasapainoista, elämään tyytyväistä tyttöä.
Ja en edelleenkään syö, en vaikuta tarvitsevan enää ruokaa ja lopulta unohdan syödä.
Hyvä vaan.