Ja tosi outo.
Ahdistava.
Vapauttava.
Ajatuksia herättävä.
Ihanan kamala.
En enää tiedä mitä mun pitäisi sanoa tai tehdä, kuitenkin pilaan jonkin asian mitä ikinä päätänkään.
Kenestä en voi luopua ja ketä ilman voin olla olemassa?
En osaa ajatella.
Ruokaa oli tarjolla ihan liikaa, ja syöminen oli tietysti valvottua. Ainakin suurimmaksi osaksi.
Mutta se ei ahdista läheskään niin paljon kuin voisi.
Oon taas sekava.
Oon niin ahdistunut, että tekisi mieli vaan kuolla, mutta mua vaan hymyilyttää.
Ja mä oon nukkunutkin niin vähän että välillä kuvittelen hengityksen höyryävän lämpimässä sisäilmassa, auton tulevan pihaan vaikkei tule ja jonkun kävelevän ympäriinsä yläkertaa vaikkei siellä ketään ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti